John Scalzin When the Moon Hits Your Eye alkaa täysin mielikuvituksellisella ja absurdilla tilanteella: kuu muuttuu äkisti massaltaan pehmeäksi, juustomaiseksi orgaaniseksi aineeksi, joka uhkaa maan vetovoimatasapainoa. Tämä selittämätön ja yllättävä tapahtuma sysää käyntiin maailmanlaajuisen kriisin, jossa politiikka, tiede ja tunne-elämä törmäävät toisiinsa ennennäkemättömällä tavalla. Ihmiskunta ei ole valmistautunut siihen, että taivaan tuttu valopallo voi muuttua hauraaksi ja muuttuvaksi – ja reaktiot vaihtelevat paniikista välinpitämättömyyteen. Scalzi käyttää tätä premissiä metaforana yhteiskunnalliselle epävarmuudelle ja sille, kuinka hauras ihmisen maailmankuva voi olla. Lukija kohtaa tilanteen, jossa tiede ei pysy mukana ja hallitukset eivät kykene reagoimaan tehokkaasti. Tämä asetelma tarjoaa sekä jännitystä että pohdintaa: mitä tapahtuu, kun todellisuus hajoaa – kirjaimellisesti?
Romaanin rakenteellinen nerokkuus piilee sen moniäänisessä kerronnassa. Jokainen päivä kuunkierron aikana esitellään eri hahmon näkökulmasta, ja nämä kertojat edustavat laajaa kirjoa kulttuureja, yhteiskuntaluokkia ja elämänasenteita. On tiedemiehiä, jotka yrittävät selittää ilmiön rationaalisesti, poliitikkoja, jotka yrittävät hyötyä tilanteesta, sekä tavallisia kansalaisia, jotka koettavat vain selvitä päivästä toiseen. Hahmojen joukossa on muun muassa konspiraatioteoreetikko, lastenhoitaja, pizzakuski ja eläkeläinen, joka uskoo, että kuu on aina ollut juustoa. Scalzi käyttää heidän ääntään huumorin ja empatian välineenä, paljastaen, kuinka ihmiset reagoivat kriisiin kukin tavallaan – järjettömästi, loogisesti, surullisesti tai huvittavasti. Hahmot eivät ole karikatyyrejä, vaan rikkaita persoonia, jotka edustavat erilaisia tapoja kohdata tuntematon. Tämän ansiosta tarina ei jää yhden näkökulman vangiksi, vaan rakentaa moniulotteisen kuvan kaaoksen vaikutuksista inhimilliseen kokemukseen.
Scalzi on tunnettu terävästä huumoristaan, eikä When the Moon Hits Your Eye tee poikkeusta. Vaikka tapahtumat ovat outoja ja paikoin jopa absurdiuden rajoilla, huumori toimii keinona käsitellä vakavia teemoja. Ironian ja satiirin avulla käsitellään niin valtarakenteita, tieteenvastaisuutta, kriisinhallintaa kuin henkilökohtaista ahdistusta. Scalzi ei pelkästään naura ihmisten reaktioille, vaan osoittaa, miten tragikoomiset tilanteet syntyvät silloin, kun järjen ja tunteen tasapaino rikkoutuu. Huumori ei vie pois tarinan vakavuutta – päinvastoin, se syventää sitä. Lukija saa nauraa, mutta naurun takana on syvempi kysymys: kuinka valmistautuneita me oikeasti olemme kohtaamaan jotain, mikä ei mahdu nykykäsityksemme piiriin? Scalzin tapa kirjoittaa ei koskaan aliarvioi lukijaa, vaan haastaa tätä ajattelemaan uudella tavalla, vaikka lähtökohta olisi kuinka absurdi.
Romaanin loppupuolella tarina ei pyri tarjoamaan lopullisia vastauksia tai sulkemaan tarinaa täydellisesti. Sen sijaan Scalzi antaa hahmoilleen tilaa kasvaa ja muuttua tapahtumien mukana. Joillekin kuu on mahdollisuus aloittaa alusta, toisille se on menetetty turvallisuuden symboli. Romaani jättää lukijan pohtimaan, mikä elämässä todella on muuttumatonta – ja mitä tapahtuu, kun pysyvin osa taivasta menettää merkityksensä. Scalzi ei anna tieteellistä selitystä kuun muutokselle, eikä sitä tarvita: tärkeämpää on, miten ihmiset reagoivat ja mitä se kertoo meistä lajina. When the Moon Hits Your Eye on samalla hauska, hämmentävä ja syvällinen teos, joka muistuttaa, että scifi voi olla yhtä aikaa kevyt ja painava. Se ei tarjoa utopiaa eikä dystopiaa, vaan jotain inhimillistä ja todentuntuista keskellä mahdottomuutta.