Nicholas Bingen Dissolution avautuu arvoituksellisella tilanteella, jossa Maggie Webb, entinen opettaja ja nykyinen omaishoitaja, yrittää huolehtia muistisairaasta miehestään, Davidista. Kun mystinen muukalainen, Hassan, ilmestyy väittäen, että Davidin muisti ei ole pelkkää sairautta vaan tarkoituksella tehty poisto, Maggien elämä suistuu tutulta radaltaan. Alkaa matka, joka pakottaa Maggien kyseenalaistamaan, mitä hän oikeasti tietää miehestään, heidän yhteisestä menneisyydestään ja itsestään. Alkuasetelma on intiimi ja henkilökohtainen, mutta nopeasti mukaan kietoutuu suurempi mysteeri, joka ulottuu historiasta tulevaisuuteen. Bingellä on ainutlaatuinen kyky yhdistää arkinen ja spekulatiivinen tavalla, joka tuntuu sekä koskettavalta että kutkuttavalta. Muistot muuttuvat tässä kertomuksessa tietolähteiksi, salaisuuksien kätköpaikoiksi ja lopulta aseiksi taistelussa aikakausien ylitse. Juuri tämä yhdistelmä tekee Dissolutionista poikkeuksellisen: se on samaan aikaan emotionaalinen tarina rakkaudesta ja tieteellinen tutkielma muistin hallinnasta.
Romaani leikkii rohkeasti ajalla – ei vain tarinankerronnallisena välineenä, vaan keskeisenä teemana. Kun Maggie alkaa avata Davidin mieltä, hän ei ainoastaan näe muistoja – hän alkaa elää niitä uudelleen. Tarina kulkee eri aikatasoilla, ja lukija johdatetaan hetkistä menneisyydessä hetkiin, joita ei ole vielä tapahtunut. Bingen aikarakenteet ovat taidokkaasti suunniteltuja ja haastavat lukijan seuraamaan eri kerroksia tarkasti, samalla kun päähenkilö itse kokee hajautumisen tunteen. Aika ei ole enää yksisuuntainen virta, vaan liike, jota voi manipuloida, ymmärtää – tai väärinkäyttää. Tämän tematiikan kautta Dissolution käsittelee myös valintojen merkitystä: mitä tapahtuu, jos muisti voidaan ohjelmoida tai muokata uudelleen? Onko yksilö enää oma itsensä? Maggie huomaa, ettei hän ole pelkästään tarkkailija, vaan osa suurempaa kuvioita, jossa jokainen menneisyyden hetki voi vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan – ja jossa jokainen muutos saattaa johtaa peruuttamattomiin seurauksiin.
Binge kysyy terävästi: jos kaikki muistomme vietäisiin meiltä – olisimmeko enää olemassa sellaisina kuin tunnemme itsemme? Dissolution tutkii identiteettiä muistojen kautta, ja se tekee sen yllättävän intiimisti. Maggie ei enää tiedä, onko hänen tuntemansa David sama mies kuin ennen, vai onko hänen muistonsa miehestään vain illuusio, joka on rakennettu ajan ja tottumuksen kautta. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä säröt ja vääristymät – asiat, jotka hän on itse ehkä valikoinut unohtaa. Romaani ei tarjoa yksiselitteisiä vastauksia, vaan kehystää identiteetin kysymyksen kerroksellisesti: ihmisyys ei ole kiinteä rakennelma, vaan alati muuttuva kokonaisuus, jota muokkaavat ympäristö, aikajana ja kollektiiviset muistot. Bingen proosa on visuaalista ja mielen sisäistä liikettä kuvaavaa – hän kirjoittaa siitä, miltä tuntuu liukua pois itsestä ja yrittää samalla pitää kiinni rakkaudesta, jonka muoto on hämärtymässä. Dissolution saa lukijan pohtimaan omia muistojaan aivan uudessa valossa.
Romaanin loppupuolella asetelmat muuttuvat entistä dramaattisemmiksi. Maggie joutuu valitsemaan: seuraako hän totuutta hinnalla millä hyvänsä vai säilyttääkö hän harhan, joka tuo lohtua? Dissolution kulkee kohti kliimaksia, jossa muistin, aikamatkailun ja henkilökohtaisen trauman rajat hämärtyvät. Binge ei tarjoa helppoa loppua – ja juuri siksi teos toimii niin hyvin. Se ei pyri ratkaisemaan kaikkea, vaan antaa lukijalle tilaa kysymyksille, joita ei ole helppo pukea sanoiksi. Loppuratkaisu ei ole shokeeraava, vaan hiljaisesti vaikuttava, jättäen jäljen, joka jää kytemään pitkään lukemisen jälkeen. Maggie ei ole sankari perinteisessä mielessä – hän on selviytyjä, joka uskaltaa katsoa sisäänpäin, vaikka se sattuu. Dissolution on romaani niille, jotka etsivät scifiä, jossa teknologia kohtaa sielunmaiseman ja jossa menneisyys ei ole koskaan täysin ohi. Se on muistojen palapeli, jonka palaset muuttuvat, kun niitä tarkastelee uudestaan. Ja juuri siksi se on yksi vuoden voimakkaimmista lukukokemuksista.